Sakari Kuosmanen

Sakari Kuosmanen
 
Sakari Kuosmanen on savolainen laulaja-näyttelijä. Hänen tunnetuimpia laulujaan ovat mm. Juice Leskisen kirjoittama “Rakkauden haudalla” sekä “Pieni sydän”. Rokkikentällä Saku on vaikuttanut mm. sellaisissa viihteen jättiläisissä kuin Sleepy Sleepers sekä Leningrad Cowboys. Nykyään Siilinjärvellä asuva taiteilija on myös legendaarisen elokuvaohjaaja Aki Kaurismäen luottonäyttelijöitä. Tunnetuimman roolinsa hän tekee elokuvassa Mies vailla menneisyyttä, joka on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä elokuvista ulkomailla.

Sakari Kuosmanen oli mukana myös Fun Pandemian järjestämällä Jaakko Tepon Huumorin ytimessä -juhlakiertueella loppuvuodesta 2013. Juhlakonsertin näki yhteensä noin 13 000 ihmistä.

Tilaa Sakari Kuosmanen ja kitaristi Upi Heikinen keikalle ja saat takuuvarman suomalaisen viihde-elämyksen tapahtumaasi. Saku tekee myös monia erikoiskeikkoja yksin. Kajahtaahan esimerkiksi Finlandia-hymni häneltä paremmin kuin keneltäkään muulta.